Tänään jalkani tuntuvat jotenkin puisilta.Puujaloilta. Toivottavasti en vammaudu tai sairastu. En halua että Virpi jää hoivaamaan minua velvollisuudentunteesta. Haluan että hän jatkaa elämäänsä. Muistan kuinka eräänä lapsuuteni onnellisimmista päivistä isäni saapui yllättäen kotiin, ja hänellä oli lahja minulle;puujalat. Olin ikionnellinen! Opin hyvin nopeaa harppomaan puujaloillani. Kunnes sitten muutamaa päivää myöhemmin, kuulin kauheaa mekastusta pihalta ja juoksin katsomaan. Äiti hakkasi kirveellä puujalkojani pieniksi palasiksi. Itkien yritin mennä estämään, mutta oli jo aivan liian myöhäistä. Puujalkani olivat mennyttä. Äitini kääntyi minua kohti ja sanoi"isäsi on huoripukki", tarttui vielä minua rinnuksista ja ravisteli, "isäsi on HUORIPUKKI, tajua se".